"Sitten kyllä yllän"

Mun pikkumies kysyi, ”äiti, saako aurinkoon koskea”.

Vastasin: ”Aurinko on niin niin kaukana ja se on tosi tosi kuuma, että siihen ei voi koskea.”

”Entä jos hyppäisin penkiltä?”

”Se taitaa olla vielä kauempana.”

”Entä jos juoksen tosi tosi kovaa ja hyppään sitten, sitten kyllä yllän. ”

”Se on vieläkin kauempana.”

”No kiipeän tosi korkeelle puuhun ja hyppään sieltä. Sitten kuitenkin yllän.”

Ei oo olemassa ongelmia, on vain ratkaisuja. Ja jos on haaveita, ei ole esteitä.

Mun pikkumiehellä sain idean ja keksi ratkaisuja tavoitteeseen pääsemiseksi. Pienen lapsen itseluottamus ja luottamus ylipäätään tähän elämään on vahva. Useimmiten olisi hyvä vain ottaa mallia.

Sama versio itseltä huonona päivänä voi kuulostaa jotenkin tältä.

Entä jos menisin tänään salille? Ei kun hitto en mä ehdi sen aukioloaikaan. Enkä mä voi näillä vehkeillä tehdä kotonakaan, ei oo tarpeeksi painoja, puolet liikkeistä jää tekemättä jajaja… Siihen kaupan päälliseksi änkyröin kanssaeläjille. Lopulta on pakko mennä ottamaan happea ulkoa. Ja ärsyttää, jos päätän luovuttaa.

Oikeasti keksin kyllä keinot, kun tarpeeksi haluan. Ja jos en halua, keksin keinot olla tekemättä.

 

 

Mietin tässä omia unelmia. Onhan niitä, mutta aina on esteitä. Vai onko niitä? Aina joskus muulloin on parempi hetki, kun nyt just on tässä paljon kaikkea...

Ihan sama mitä sinun eteen tulee, pääset niistä yli. Jos taas haluat esteitä itelles, niin ihan takuulla niitä saat. Mikäli et halua tarpeeksi jotain, aivan varmasti saat sivuutettua ”haaveen” jonkun esteen tullen.

Koska.

Ainoa este olet sinä itse – itsellesi!

Joten.

Ihan sama mitä sinä haluat tehdä, hitto tee! Kierrä se kivi tai mee yli. Kun pääset sen yli ja niiden muidenkin, voit sitten ihan muina Pekka Hyysaloina nostaa jalat pöydälle ja kertoa, mitä sä teit..

Kun en yltänyt penkiltä, niin juoksin. Kun en yltänyt juoksemalla, niin kiipesin puuhun. Ja silleen.

//Jenna

Muut kirjoitukset

Jaa